Botanica Calonia Säätiö

- Metsäpuutarha -

Säätiön tarkoitus

Säätiön tarkoitus on edistä ja tukea puistojen ja puutarhojen perustamista, kunnostamista sekä alan opiskelua.

Toiminta perustuu henkilöiden, yhteisöjen, yhtiöiden sekä testamenttilahjoituksiin. Olennainen osa on talkootoiminta.

Tämän hetkinen hanke ja tilanne

Tämän hetkinen hanke on kunnostaa yksityisin varoin Helsingin Kulosaaressa oleva Eugen Schaumanin puistoon rajoittuvan 0,6ha:n metsikkö ensimmäiseksi Fenno-Balttiseksi metsäpuutarhaksi. Puutarhassa on tarkoitus esitellä niitä kasveja, jotka ovat aikojen kuluessa tulleet maahamme Suomenlahden ympäri Karjalan kannaksen kautta.

Kirjalliset yhteistyösopimukset valita ja löytää ko kasveja on tehty Tarton ja Tallinnan kasvitieteellisten puutarhojen kanssa. Virolaiset ovat tehneet ensimmäiset lahja istutuksensa. Pietarista on osoitettu mielenkiintoa projektia kohtaan. Latviaan ja Liettuaan ollaan oltu alustavasti yhteydessä.

Alue on yhdessä raivattu ja melkein kunnostettu. Joitakin istutuksia on tehty. Lahjoituksia on tullut enemmän kuin uskallettiin odottaa. Penkit ollaan asennettu paikoilleen. Linnunpöntöt odottavat tipujaan. Lähteen poraus on tehty. Puiston amfinen muoto on tullut esille ja ennen kaikkea se on ahkerassa monipuolisessa käytössä.

Puutarha avattiin kesällä 2007 kesäkuun 15 päivänä klo 11.00.

20 vuoden matkan varrella

Hoitamatta jääneestä metsästä metsäpuutarhaksi. On ollut yleisiä ja kevättalkoita, taimitoreja, syntymäpäiviä, yhtiöiden juhlia. On rakennettu kivetty vesiväylä ja istutettu kasveja. Kulosaaren 100-vuotisjuhlia vietettiin tykistön kunnianlaukauksin ja ulkomaisin vierain.

Metsäpuutarhan nimetyt kohteet

Metsäpuutarhan nimetyt kohteet
  1. Presidentti K J Ståhlbergin keto
  2. Brändö Scouttarna
  3. Adan ja Alvarin polku
  4. Marjan ja Masan liru
  5. Tykistökenraali V P Nenosen tanner
  6. Lallan taimiston kataja
  7. Blässarien katajat
  8. Afltanin kirsikkapuu ja Yliospiston atsaleoja / Viikki
  9. Yliopiston tyrnejä / Viikki
  10. Henrikin katajat
  11. Heiki Tammen pähkinäpensaat / Viro
  12. Andres Tarandin tammi / Viro
  13. Heiki Tammen keltavuokkoja / Viro
  14. Pellen "svenska flaggoja" / Barösund
  15. Ellamarian polku
  16. Polku der Pfad Waidhofen an der Ybbsiin / Waidhofen Heroes
  17. Lisens och Lares sorglösa brunn
  18. Timon polku

Säätiön Hallitus

Säätiön Hallitus

Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Martti Calonius (toinen oikealta). Hallituksen muut jäsenet ovat kuvasta vasemmalta katsottuna Kenneth Danielsen, Marja Calonius sekä Mathias Calonius.

Tämän yhteisprojektin yhteydessä innostuneista mukana olioista ja kokouksiinkin osallistuvista voidaan mainita joitakin mm. Lisen Granberg, Tuomo Timonen, Raija Rauhamaa, Tuula Ihamuotila, Kari Jokisalo, Tuomas Walsta ja puoli kylää sekä Virosta europalment. Andres Tarand sekä Tarton kasvitieteellisen johtaja Heiki Tamm, sekä Rudi Pakki.

Lahjoitukset

Säätiön toiminta ja metsäpuutarhan toteuttaminen perustuvat säätiön saamiin lahjoituksiin. Peruspääoman säätiön tavoitteiden toteuttamiseen on lahjoittanut säätiön hallituksen puheenjohtaja Martti Calonius ja hänen perheensä. Tämän lisäksi säätiön toimintaa ja metsäpuutarhan toteuttamista ovat tukeneet alla olevassa listassa mainitut tahot. Lahjoitukset perustuvat metsäpuutarhan lähiympäristön yhteisöjen, yritysten sekä yksityishenkilöiden luontaiseen kiinnostukseen elinympäristönsä tilasta.

Säätiön tili, joille lahjoituksia voi ohjata
OP, FI3155422320349590

Lahjoittajat

  • Ahjopalo Ile ja Päivi
  • Alfthan Birgitta
  • Annovest Oy
  • Anthoni Per (Pelle )
  • Arho Antti ja Saara
  • Askon Paino Oy
  • Berner Benita
  • Berner Erik (Nalle)
  • Berner Hohe ja Kipa
  • Björkwallin Taimisto-Plantskola
  • Blässar Harry ja Laila
  • Borgström Fanny ja Johan
  • Buxhoeveden von Vladim ja Eeva
  • Calo Oy
  • Calonius-Piironen Laura
  • Erviö Taru ja Sami
  • Familjen Rafael Wolontis
  • Familjen Stenbäck
  • Forsberg Cecilia
  • Forss Frederika
  • Forster Erika und Franz (Waidhofen/Ybbs Österreich)
  • Friskberg Raili ja Kai (Frutte)
  • Granberg Ebba och Putte
  • Granberg Lisen och Lare
  • Gästrin Gisella
  • Hakkarainen Leo K
  • Helsingin Yliopisto / Soveltavan biologian laitos
  • Herlin Kirsti
  • Ihamuotila Tuula
  • Ikonen Olli / Mainostoimisto MOI
  • ILAADVICE Oy
  • Jokisalo Laila ja Kari
  • Kalo Marjo
  • Kalo Paavo
  • Karlsson Kristina och Erik
  • Kenttätykistö/Jääkäripsto/Parola
  • Kiinteistövirasto
  • Kiurun perhe
  • K J Ståhlbergin säätiö
  • Knorring Oy/ Ab
  • Korhonen Leila ja Martti
  • Kulosaaren Yhteiskoulu (7e-luokka)
  • Lalla Tuomo / Lallan Taimisto
  • Lampèn Pena ja Liisa
  • Liljestrand Nils-Holger
  • Linnonmaa Kari Sport Oy
  • Lähdeporaus Oy
  • Mallander Bubi
  • Mansner Tarja ja Jorma
  • Marja ja Masa
  • Metsänhoitaja Arvid Lampèènin jälkeläiset
  • Forstmästare Arvid Lampèèns ättling
  • Miettinen Timo
  • Miller Evan
  • Nemesis Oy
  • Nenonen Kikka ja Benno
  • Nenonen-Sutela Säde
  • Nenosen sukuseura
  • Nikula Paavo
  • Nordic Mezzanine Oy/Ab
  • Nurmen lapset
  • Nyberg Henrik B
  • Olsson Curt
  • Oskar Öflunds Stiftelse
  • Owren Björn
  • Palm Ghita
  • Palmgren Silja ja Kenneth sekä Motti
  • Palmgren släkten
  • Pikku Pomo Oy
  • Poppius Leila ja Timo
  • Print Studio
  • Rakennusvirasto
  • Ranin Vuokko ja Matti
  • Rauhamaa Raija ja Luoti Leo
  • Rhododenron kerho / Suomen Dendrologian seura
  • Roschier Holmberg
  • Roschier Raidla Fenno-Baltic Partnering
  • Schauman-Lähteenmäki Marianne
  • Soini Laura
  • Stiftelsen Brändö Hembugdsfond – Kulosaaren Kotiseuturahaston Säätiö rf
  • Schwanck Iris ja Lari
  • T:mi SR-Kaivuu / Sepe Rahikainen
  • Talvela Juhani
  • Tamm Heiki /Tartu Ulikoo Botanikaed / Viro
  • Tarand Andres / Viro
  • Tikkanen Kalle
  • Timonen Lea ja Sakari / Pelkosten suku
  • U Cronström / Liisan Viherpalelut
  • Uunila Börje strerbhus
  • Waidhofen Heroes und Donnas / Österreich
  • Wallgren Carita ja Herkku
  • Valsta Tuomas
  • Westerlund Ellamaria

Yhteystiedot

Kulosaarentie 29B
00570 Helsinki, Finland
+358 50 050 5701
martti(a)botanica.fi
www.botanica.fi